Tieteen Kasvot

Kuka olet?

 

Nimeni on Anne Kallioniemi ja olen peruskoulutukseltani lääkäri ja valmistunut Tampereen yliopistosta. Tein aikoinaan ainoastaan vuoden lääkärin töitä, minkä jälkeen vaihdoin tutkimukseen. Tarkoitukseni oli lähteä Yhdysvaltoihin vuodeksi tekemään tutkimusta, mutta tuo aika venyikin kolmeksi vuodeksi ja samalla syntyi väitöskirja.

 

Mitä teet?

 

Teen kolmenlaista työtä: Tutkimus on intohimoni ja olen tutkinut rintasyöpää väitöskirjastani lähtien. Toinen intohimoinen tutkimuskohteeni on haimasyöpä. Rintasyöpä kiinnostaa, sillä se on maailmanlaajuisesti naisten yleisin syöpä. Haimasyöpä tuli mukaan tutkimuskuvioihin sattuman kautta. Olin ohjaajana haimasyövästä väittelevälle tohtoriopiskelijalle ja tarkoituksena oli tehdä haimasyövästä vain muutama artikkeli. Sitten tuli annettua pahalle pikkusormi. Tauti on äärimmäisen mielenkiintoinen ja tällä hetkellä lääketieteellä on vain hyvin vähän annettavaa potillaalle, jolle ennuste diagnoosin jälkeen on 5-6 kuukautta. Työssäni pyrin selvittämään syöpien lääkehoidon kohteita ja ymmärtämään miten ne syntyvät. Lisäksi vastaan Tampereen yliopiston bioteknologian koulutusohjelman kandiaatin tutkinnoista ja toimin yksikön varajohtajan tehtävissä.

 

Mistä tutkijan intohimo kumpuaa?

 

”Tutkimus on salapoliisin työtä, sellaista uuden löytämisen intohimoa.” Uuden löytämisen ilo on todella koukuttavaa. Välillä tutkijan työ on suossa rämpimistä ja vaatii pitkäjänteisyyttä ja tahtoa mennä läpi harmaan kiven.

 

Viekö työ kaiken ajan?

 

Ei, on minulla tutkimuksen lisäksi muutakin elämää! Minulla on kaksi lasta, joista toinen on vielä kotona. Liikuntana tanssi on harrastus, josta en luovu.

 

Mitä yhteistä on seuraavilla sanoilla: ”Guanabana, inkivääri, ravioli, mäntytuoremehu, voikukan juuri ja hainrustouute”

 

Jaahas. Näitä syömällä saa varmaankin ikuisen elämän ja parantuu kaikista mahdollisista sairauksista! Mutta vakavasti puhuen, kasveista ja eläimistä on mahdollista löytää molekyylejä, joita emme vielä tunne ja joita voidaan käyttää lääkkeinä. Tämä vaatii kuitenkin molekyylin tutkimusta esimerkiksi oikeiden annoskokojen selvittämiseksi.

 

 

Anne Kallioniemi on Tampereen yliopiston professori, joka toimii biolääketieteellisen teknologian yksikön varajohtajana, sekä syöpägenomiikan tutkimusryhmän johtajana.

Haastattelijoina Miika Fadjukov ja Johannes Malkamäki

Kuva: Miika Fadjukov